Miltä Jeesus näytti?

Jeesuksessa ei ole tärkeintä hänen ulkonäkönsä, mutta luonnollisesti se meitä ihmisiä kiinnostaa, miltä hän eläessään maan päällä näytti. Hänestä ei tiettävästi tehty aikalaismuotokuvaa, tai sellaista ei ainakaan ole säilynyt näihin päiviin asti. Taiteilijat ovat tainneet kuvitella hänen ulkonäkönsä ja siitä on muodostunut vakiintunut tapa kuvata Jeesuksen ulkonäköä tietynlaisena.

Kautta aikojen Jeesus Nasaretilainen on taiteessa kuvattu nuorena miehenä, jolla on parta, pitkät ruskeat hiukset ja valkoiset vaatteet. Niin on opetettu tekoälykin häntä kuvaamaan ja sen vuoksi myös tässä blogissa Jeesus näyttää kuvissa sellaiselta, kuin tekoäly sen automaattisesti tekee. Joihinkin kuviin olen antanut tekoälylle käskyjä tehdä Jeesukselle lyhyemmät hiukset. Joissakin kuvissa tekoäly on tehnyt Jeesuksesta vanhemman näköisen, hän oli kuitenkin vain 33-vuotias kuollessaan.

Kuvien Jeesus muistuttaa kyllä israelilaista nuorta miestä, mutta oliko hänellä pitkät hiukset? Jeesus oli juutalainen ja yleensä juutalaisilla miehillä on lyhyet hiukset. Jotkut ajattelevat, ettei silloin ollut olemassa saksia tai muita hiusten leikkaamiseen tarvittavia välineitä. Silloin oli kyllä soturien käytössä teräviä miekkoja taisteluja varten, joten käsityötaitoa oli olemassa ja hiusten leikkaamiseen oli varmaankin keksitty omat välineet jo silloin.

Asiantuntijat ovat tehneet tietokoneella tarkan kuvan Apostoli Paavalista, joka perustuu hyvin vanhaan piirrokseen Paavalista. Hänellä on siinä lyhyet hiukset ja siistitty parta.

Apostoli Paavali. Phantombild https://commons.wikimedia.org/wiki/File:PaulusTarsus_LKANRW.jpg

Raamatussa ei kerrota Jeesuksen ulkonäöstä muuta kuin että hän oli runnellun näköinen ristillä. Jeesus ilmestyi useille ihmisille hänen kuolemansa jälkeen ja Emmauksen tiellä kulkeneet eivät ensin tunnistaneet Jeesusta, vaikka he keskustelivat hänen kanssaan. Vasta kun he aterioivat Jeesuksen kanssa, heidän silmänsä avautuivat tunnistamaan Jeesuksen. (Luuk. 24: 13-31) Pian sen jälkeen Jeesus katosi heidän näkyvistään.

’Silmien avautuminen’ tapahtuu nykyaikanakin niille, jotka uskovat Jeesukseen. Jeesus näyttäytyy ilmestyksenä ainakin kerran jokaisen uskovan elämässä, eikä hän silloin piilota kasvojaan. Jeesus on Totuus, miksi hän piiloutuisi omilta seuraajiltaan?

Onko Jeesus Taivaassa eri näköinen kuin hän oli maan päällä eläessään? Se on mahdollista, mutta ei täysin varmaa. Jeesus ei vanhene, sillä ikuisuudessa ei aika kulu sillä tavoin kuin täällä maan päällä. Hän on A ja O, alku ja loppu, ikuisesti sama. Se Jeesus, joka esiintyy Raamatun kertomuksissa, on sama tänäänkin.

Eräässä hengellisessä ohjelmassa puhuja, joka oli käynyt Israelissa, kertoi, että hän oli siellä saanut tiedon, että Jeesus oli maan päällä eläessään hyvin pitkä ja laiha. En muista, kertoiko hän tämän tiedon lähdettä.

Silloin kun näin Jeesuksen kasvot olohuoneessani, hänellä näytti olevan valkoinen kihara tukka, olkapäille ulottuva. Silmät olivat yhtä viattomat kuin pienellä lapsella, niiden väriä en muista. Raamatun Ilmestyskirjassa Jeesuksen silmät olivat kuin tulen liekit, mutta se kuvaakin Jeesuksen uutta tulemista. Omassa ilmestyksessäni hänellä ei ollut partaa. Hän hymyili lempeästi minulle ja hänestä huokui täydellinen viattomuus. Hän vaikutti minuun voimakkaasti, vaikka hän ei sanonut mitään. Katselin ilmestystä silmänurkasta, en kohtisuoraan uskaltanut, ja ihoani kihelmöi. Teki mieli polvistua hänen edessään, vaikka hän ei vaatinut sitä. Nöyryys valtasi sydämen, koska kukaan ihminen ei voi olla yhtä täydellisen puhdas kuin Jeesus. Siitä huolimatta hän osoitti sanatonta lempeää rakkautta minua kohtaan.

Käskin nyt tekoälyä tekemään Jeesuksesta sellaisen kuvan, millaisena hänet näin. Vaikka pyysin tekemään kuvan ilman partaa, tekoäly ei totellut käskyä. Olen pahoillani Jeesuksen puolesta, että kuva ei anna täyttä oikeutta hänen kauneudelleen, mutta eihän tekoäly tunne Jeesusta.

Parin viikon päästä sen näyn jälkeen löysin Raamatusta tämän kohdan:

”Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi..” Ilm. 1: 14

Jeesuksen ulkonäkö jää toistaiseksi mysteeriksi, mutta kun hän tulee takaisin, kaikki on silloin selvää. Oletko valmis hänen tuloonsa?

Ensi kerralla jatkan lainauksia Luukkaan evankeliumista. Siunausta sinulle!

Anteeksianto Apostolit Demonien karkotus Elämän vaikeudet Enkelit Evankelioiminen Herodes Jeesuksen seuraaminen Jeesuksen syntymä Jeesuksen uusi tuleminen Jeesuksen vertaukset Jeesus Jeesus opettaa Jeesus parantaa Jeesus pyhäkössä Jerusalem Johannes Kastaja Jumalan huolenpito Jumalan ihmeet Jumalan lapseus Jumalan suunnitelma Jumalan valtakunta Jumalan voima Kaste Kiitollisuus Kirjanoppineet ja fariseukset Kiusaukset Kristinusko Lopun ajat Lähimmäisenrakkaus Maailmallisuus Maria ja Joosef Neitsyt Maria Nöyryys Opetuslapset Pelastus Pelastus ja armo Pietari Profeetat Profetiat Pyhitys Pyhä Henki Pyhän Hengen voitelu Raamatun Sana Rauha ja Ilo Riivaajan karkotus Rikkaus Rukous Sielunvihollinen Synti Taivaan Isä Taivaan valtakunta Totuus Usko ja luottamus Uskollisuus Uskossa kasvaminen Uusi ja vanha liitto Vanhurskaus Ylipapit Ylistys Ylösnousemus