Jeesus opetti pahoista, eli saastaisista hengistä, jotka voivat vallata ihmisen sielun. Sellainen sieluntila näkyy ihmisessä pahoina tekoina tai muuten outona käytöksenä. Nämä Jeesuksen sanat voivat olla pelottavat, mutta lainauksen jälkeen kerron, miten pahoilta hengiltä voi välttyä. Kerron myös oman kokemukseni pahuuden läsnäolosta.
”Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa; ja kun ei löydä, sanoo se: ’Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin’.
Ja kun se tulee, tapaa se sen lakaistuna ja kaunistettuna. Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä.
Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset.”
- Luukkaan evankeliumi 11: 24-26
Tällainen tilanne voi tulla esimerkiksi hengellisen riivaajien karkotuksen jälkeen. Olen itse kokenut hämmentävän tilanteen kauan sitten, jossa nuo Jeesuksen sanat meinasivat käydä toteen. En silloin tiennyt miten riivaajia karkotetaan tai miten niitä vastaan puolustaudutaan.
Olin ollut erään kurssin kautta tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, jonka selässä näin mustan varjon. Tiesin, että se oli paha henki, joka oli häneen kiinnittynyt. Rukoilin paljon hänen puolestaan ja Jumala lähetti minulle valoa, jonka tämä kurssikaveri jollain tasolla sai vastaanottaa minun kauttani, sillä hän ihmetteli sitä joskus puheissaan. Aikaa kului ja olin edelleen tekemisissä tämän henkilön kanssa, koska olimme samalla kurssilla. Aloin epäillä tiettyjen oireiden takia, että se kurssikaverissa ollut paha henki oli tarttunut minuun.
Yksi oireista oli se, että jokin ääni käski minua hyppäämään alas parvekkeelta. Se ääni kuiskaili, että ei minulle mitenkään siinä käy, koska ’osaan lentää’. Minulla ei ollut mitään mielensairautta, ei psykoosia, vaan tämä oli pahan hengen houkutus. Toisella kertaa istuin sohvalla, kun tunsin hengessäni, että minua vedetään maan alle. Näin huppupäisen, viittaan pukeutuneen mustan olennon tulevan minua vastaan. Se oli kamalaa, mutta istuin siinä kuin lamaantuneena, enkä osannut tehdä mitään. Jostain syystä silloin 12-vuotias poikani vaistosi, että äiti tarvitsee apua. Hän tuli viereeni istumaan ja otti minua kädestä kiinni, vaikka hän ei siinä iässä enää yleensä tehnyt niin. Lapsen viattomuus veti minut ylös tuosta hengellisestä mustasta kuilusta ja pahan voima väisti rakkautta. Sen jälkeen tilanne kirkastui, mutta mietin paljon, mistä tuo johtui ja ajattelin pahan tulleen kurssikaverista.
Kerran kotona yksin ollessani, Pyhän Hengen vaistonvaraisesti johdattamana, puin ylleni valkoisen takin ja menin peilin eteen ja käskin pahaa poistumaan minusta Jeesuksen nimessä. Näin silmäni peilistä ja ne olivat totuuden kirkastamat. Pian sen jälkeen näin hengessäni, että iso joukko harmaita olentoja, joilla oli terävät hampaat, lensi minua kohti katosta alaspäin. Ne hyökkäsivät minua vastaan joka puolelta. Vaistonvaraisesti otin käteeni Raamatun, menin makaamaan sängylle ja rukoilin Jumalalta apua. En tiennyt silloin, että olisin voinut käyttää olentoja vastaan määräysvaltaa Jeesuksen nimessä, kuten olin tehnyt peilin edessä. Tilanne yllätti minut täysin, koska en ollut ennen kokenut moista ja se teki minut heikoksi. Onneksi rukous auttoi ja tilanne rauhoittui noin 15 minuutissa. Harmaat olennot olivat poissa, eikä niitä ole näkynyt enää sen jälkeen. Huhhuh, mutta tämä kokemus todisti minulle, että Jumalan voima on suurempi kuin pahan voimat.
Tässä muutama keino pahaa vastaan:
- älä tee syntiä, sillä sen mukana tulee demoneita sinuun
- älä ole tekemisissä pahojen tai riivattujen ihmisten kanssa, jos et osaa, tai saa lupaa, karkottaa pahaa heistä pois kristillisin keinoin
- älä rakastu renttuihin, sillä vain Jumala voi muuttaa ihmisen, kumppanin rakkaus ei muuta pahaa ihmistä paremmaksi, vaan paha tarttuu auttajaan
- ota vastaan JEESUS, sillä hän lähettää Pyhän Hengen sinulle ohjaamaan ja puhdistamaan sinun sieluasi, pyydä Jumalalta anteeksi kaikki syntisi
- rukoile joka päivä suojelusta sielullesi ja perheellesi
- jos paha hyökkää, lue ääneen Raamattua, sillä paha karttaa Sanaa, ja käske sen väistyä ’Jeesuksen nimessä ja veressä’
- älä mene asumaan sellaiseen taloon, asuntoon tai tontille, jossa on joskus tapahtunut jotain pahaa ihmisille, sillä remonttikaan ei poista pahoja henkiä – muuta heti pois, jos jotain pahaa aistit ja koet sellaisessa asuinpaikassa – huomaa, että poltergeist ilmiöt eivät ole ennen eläneiden ihmisten sieluja, vaan heidän demonejaan, jotka voivat näyttää heiltä, älä siis puhuttele niitä ’ystävinä’
- älä usko avaruuden alieneihin äläkä halua tavata niitä, sillä ’ne’ ovat oikeasti demoneja, muista planeetoista on liian pitkä matka tänne, jotta sieltä tultaisiin kylään – yleensä ihmiset, jotka ovat niitä nähneet, sanovat niiden haisevan kuolemalta tai olevan kylmiä ja rakkaudettomia, siis ne ovat demoneja ilmiselvästi!
- älä pelaa koskaan spiritismiä, tarot-kortteja, tai muita pelejä, joiden takana voi olla pahan voimat
Psalmi 91 – Korkeimman suojelus
”Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo:
’Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan’.
Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta.
Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus.
Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee.
Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu.
Sinun silmäsi saavat vain katsella ja nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan.
– Sillä: ’Sinä, Herra, olet minun turvani’ – Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi.
Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi.
Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi.
He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.
Sinä kuljet leijonan ja kyykäärmeen ylitse, sinä tallaat nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä.
’Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.
Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.
Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen’. ”
- Psalmi 91
Leijona, kyykäärme, jalopeura ja lohikäärme tarkoittavat tässä Psalmissa pahan voimia. Lue tätä Psalmia rukouksena silloin, kun tarvitset suojelusta pahalta tai parannusta sairauteen. Ole siunattu ja Jumala sinua suojelkoon!



