Jeesus ruokki kansan

”Ja apostolit palasivat ja kertoivat Jeesukselle kaikki, mitä olivat tehneet. Niin hän otti heidät mukaansa ja vetäytyi yksinäisyyteen lähelle Beetsaida nimistä kaupunkia.

Mutta kun kansa sai sen tietää, seurasivat he häntä; ja hän otti heidät vastaan ja puhui heille Jumalan valtakunnasta ja teki terveiksi ne, jotka parantamista tarvitsivat.

Ja päivä alkoi laskea.

Niin ne kaksitoista tulivat ja sanoivat hänelle:

’Laske kansa luotasi, että he menisivät ympärillä oleviin kyliin ja maataloihin majoittumaan ja saamaan ravintoa, sillä täällä me olemme autiossa paikassa’.

Mutta hän sanoi heille: ’Antakaa te heille syödä’.

Niin he sanoivat: ’Meillä ei ole enempää kuin viisi leipää ja kaksi kalaa, ellemme lähde ostamaan ruokaa kaikelle tälle kansalle’.

Sillä heitä oli noin viisituhatta (5000) miestä.

Niin hän sanoi opetuslapsilleen:

’Asettakaa heidät aterioimaan ruokakunnittain, noin viisikymmentä kuhunkin’.

Ja he tekivät niin ja asettivat kaikki aterioimaan.

Niin hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja siunasi ne ja mursi ja antoi opetuslapsilleen kansan eteen pantaviksi.

Ja kaikki söivät ja tulivat ravituiksi; ja heiltä jääneet tähteet kerättiin, kaksitoista vakallista palasia.”

  • Luukkaan evankeliumi 9: 10-17

Kukaan ihminen ei voi ymmärtää, miten tämä oli mahdollista, että leivät ja kalat riittivät niin suurelle joukolle miehiä. Tässä täytyy muistaa se, mitä Raamattukin opettaa, että Jumalalle on kaikki mahdollista. Sellaisetkin teot, mitkä eivät ole mahdollisia ihmisille.

Kun me rukoilemme, Jumalan kaikkivoipaisuuteen täytyy uskaltaa uskoa, vaikka järki ei kaikkea ymmärrä ja maailma pilkkaa uskovia. Eiväthän muurahaisetkaan ymmärrä meitä ihmisiä, jotka olemme niitä suurempia. Me saamme katsoa Jumalan kirkkauteen luottaen siihen, että Jumala rakastaa meitä ja tahtoo meidän parastamme kaikessa.

Jeesus ruokki miehet, jotka olivat kuuntelemassa hänen opetuksiaan. Tämä on vähän samanlainen asia kuin se, mitä Jeesus opetti siitä, ettei meidän pidä olla huolissamme maallisista asioista, vaan meidän täytyy löytää ensin Jumalan valtakunta ja sen jälkeen saamme Jumalalta kaiken muun, eli ruoan, vaatteet, kodin ja terveyden.

Pidä sydän ja mieli Jeesuksessa kiinni, niin kaikki muut asiat järjestyvät vähitellen kuntoon. Älä anna maailman eksyttää sinua pois Jeesuksen voimasta ja rakkaudesta, sillä maailma ei anna mitään sinulle siitä hyvästä, että menetät uskosi. Ateistien epäuskon julistus on tyhjä kupla, jossa ei ole mitään sisältöä ja arvoa. Paljon rikkaamman aarteen saat itsellesi seuraamalla Jeesusta. Ne aarteet ovat ikuisia.

Anteeksianto Apostolit Demonien karkotus Elämän vaikeudet Enkelit Evankelioiminen Herodes Jeesuksen seuraaminen Jeesuksen syntymä Jeesuksen uusi tuleminen Jeesuksen vertaukset Jeesus Jeesus opettaa Jeesus parantaa Jeesus pyhäkössä Jerusalem Johannes Kastaja Jumalan huolenpito Jumalan ihmeet Jumalan lapseus Jumalan suunnitelma Jumalan valtakunta Jumalan voima Kaste Kiitollisuus Kirjanoppineet ja fariseukset Kiusaukset Kristinusko Lopun ajat Lähimmäisenrakkaus Maailmallisuus Maria ja Joosef Neitsyt Maria Nöyryys Opetuslapset Pelastus Pelastus ja armo Pietari Profeetat Profetiat Pyhitys Pyhä Henki Pyhän Hengen voitelu Raamatun Sana Rauha ja Ilo Riivaajan karkotus Rikkaus Rukous Sielunvihollinen Synti Taivaan Isä Taivaan valtakunta Totuus Usko ja luottamus Uskollisuus Uskossa kasvaminen Uusi ja vanha liitto Vanhurskaus Ylipapit Ylistys Ylösnousemus