Jeesus kastettiin

”Kun siis kaikkea kansaa kastettiin ja myöskin Jeesus oli saanut kasteen ja rukoili,

niin tapahtui, että taivas aukeni ja Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niinkuin kyyhkynen,

ja taivaasta tuli ääni: ’Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mielistynyt.’ ”

-Luuk. 3: 21 – 22

Sukuluettelo Jumalan luomasta Aatamista Jeesukseen asti.

Jos Jumalaa ei lasketa numero yhdeksi, Jeesus oli 77. sukupolvi Aatamista. On huomion arvoista, kuinka tarkasti sukuluettelot tehtiin jo silloin, mutta Raamatun kirjoituksissa mainitaan vain miehet. Nooa oli 10. sukupolvi ja Aabraham oli 21. sukupolvi Aatamista laskettuna.

Kuningas Daavid oli Aatamista laskettuna 35. sukupolvi. Sen vuoksi Jeesusta sanotaan ’Daavidin pojaksi’, koska hän oli kuningas Daavidin suora jälkeläinen, vaikka Joosef ei ollutkaan hänen biologinen isänsä. Jeesus syntyi Pyhän Hengen vaikutuksesta, Neitsyt Mariasta, mutta Joosef kasvatti Jeesuksen omana poikanaan.

Jeesuksen kuninkuus on suurempaa kuin Daavidin, koska hän on Kaikkivaltiaan Jumalan Poika ja hän tulee hallitsemaan maailmaa yhdessä pyhien kanssa, sitten kun aika on tullut täyteen. ’Jeesuksen Kristuksen pyhien kirkko’ on eri asia kuin jokin tietty maallinen kirkko tai seurakunta. Se on joukko uskovia, joissa on Jumalan sinetti, eli Pyhä Henki. He voivat olla mistä päin maailmaa tahansa.

Jeesus-lapsi syntyi tähän maailmaan Marian ja Joosefin poikana, mutta Jeesus oli jo koko maailman luomisessa mukana: ”Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme..” (1. Moos. 1: 26). ”Me” tarkoittaa tässä Pyhää Kolminaisuutta: Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan,

ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.

Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.

Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.”

Joh. 1: 3-5

  1. JUMALA, joka loi Aatamin
  2. Aatami (Aadam), jonka poika oli Seet
  3. Seet, jonka poika oli Enos, jne.
  4. Enos
  5. Keenan
  6. Mahalalel
  7. Jaaret
  8. Eenok
  9. Metusala
  10. Laamek
  11. NOOA
  12. Seemi
  13. Arfaksad
  14. Kainam
  15. Saala
  16. Eber
  17. Faalek
  18. Ragau
  19. Seruk
  20. Naahori
  21. Taara
  22. AABRAHAM
  23. IISAK
  24. JAAKOB
  25. Juuda
  26. Faaree
  27. Esrom
  28. Arni
  29. Admin
  30. Aminadab
  31. Nahasson
  32. Saala
  33. Booa
  34. Oobed
  35. IISAI
  36. DAAVID – kuningas
  37. Naatan
  38. Mattata
  39. Menna
  40. Melea
  41. Eliakim
  42. Joonam
  43. Joosef
  44. Juuda
  45. Simeon
  46. Leevi
  47. Mattati
  48. Joorim
  49. Elieser
  50. Jeesus
  51. Eeri
  52. Elmadam
  53. Koosam
  54. Addi
  55. Melk
  56. Neeri
  57. Sealtiel
  58. Serubbaabeli
  59. Reesa
  60. Johanan
  61. Jooda
  62. Joosek
  63. Semein
  64. Mattatia
  65. Maahat
  66. Naggai
  67. Esli
  68. Naahum
  69. Aamos
  70. Mattatias
  71. Joosef
  72. Jannai
  73. Melk
  74. Leevi
  75. Mattati
  76. Eeli
  77. Joosef
  78. JEESUS NASARETILAINEN

Anteeksianto Apostolit Demonien karkotus Elämän vaikeudet Enkelit Evankelioiminen Herodes Jeesuksen seuraaminen Jeesuksen syntymä Jeesuksen uusi tuleminen Jeesuksen vertaukset Jeesus Jeesus opettaa Jeesus parantaa Jeesus pyhäkössä Jerusalem Johannes Kastaja Jumalan huolenpito Jumalan ihmeet Jumalan lapseus Jumalan suunnitelma Jumalan valtakunta Jumalan voima Kaste Kiitollisuus Kirjanoppineet ja fariseukset Kiusaukset Kristinusko Lopun ajat Lähimmäisenrakkaus Maailmallisuus Maria ja Joosef Neitsyt Maria Nöyryys Opetuslapset Pelastus Pelastus ja armo Pietari Profeetat Profetiat Pyhitys Pyhä Henki Pyhän Hengen voitelu Raamatun Sana Rauha ja Ilo Riivaajan karkotus Rikkaus Rukous Sielunvihollinen Synti Taivaan Isä Taivaan valtakunta Totuus Usko ja luottamus Uskollisuus Uskossa kasvaminen Uusi ja vanha liitto Vanhurskaus Ylipapit Ylistys Ylösnousemus